pupuja ja vaahtokarkkeja

pupuja ja vaahtokarkkeja

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Now We're Talking!




Minustahan eivät macaronet vie voittoa! Eivät ainakaan ennen syömistä. Yritin sisukkaasti uudelleen huoneenlämmössä yöpyneet valkuaiset, eri valmistajan mantelijauho ja aavistuksen erilainen taktiikka aseinani.

Ei niistä vieläkään täydellisiä tullut, mutta tätä voisi kutsua jo vähintään tasapeliksi. Ovat kyllä ilo silmälle ja kaiken lisäksi vielä maistuvatkin hyvälle - no, suklaalla ei oikeastaan voi epäonnistua. Seuraavaan settiin ajattelin vihreää väriä ja lemon curdia täytteeksi. 

Valmiit macaronet saattavat koitua turmiokseni, joten kävin ennen täyttämistä lenkillä ja laitoin suurimman osan pakkaseen. Ihan vain varmuuden vuoksi...


Jouluvalmisteluja, osa 1


En muista, että meillä kotona olisi koskaan poltettu adventtikyntilöitä. Pikkumurun kanssa on aika luoda uusia tapoja, ja tänä vuonna ainakin kokeilen adventtikynttilöitä. 

Julistankin jouluvalmistelut ja lähtölaskennan jouluun alkaneeksi!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Päivän haaste: macaronet


Eipä sitten kukaan kertonut, että macaron-leivoksia ei ole helppo tehdä. Nyt tiedän. Mutta teen toistekin, ensi kerralla onnistuu vielä paremmin. Ainakin olivat hyviä jo ensimmäiselläkin kerralla.

torstai 22. marraskuuta 2012

Lukuhetki


En tiedä, mihin kaikki kirjanmerkkini ovat kadonneet. Ehkä kirjoja on jäänyt kesken, ja merkit ovat niiden välissä ja löydän niitä joskus tusinoittain. Toki kirjanmerkiksi käy mikä vain. Mutta kun kaapistani löytyi washi-teippiä ja tekstit ovat nyt viimeisintä huutoa, päätin askarrella itselleni kirjanmerkin.

Lukunautinto on nyt siis täydellinen: ihana lukunurkkaus lampaantaljoineen ja uusine valaisimineen, kaapista löytynyt, aikanaan puolitiehen jäänyt kirja (jonka jouduin nyt aloittamaan uudelleen alusta) ja lasi hyvää viiniä. Enää ei siis tarvita kuin aikaa. Mistä sitä mahtaisi saada?


tiistai 13. marraskuuta 2012

Illan kookoslatte


Puhuimme tänään töissä maidon vaahdottamisesta. Oma salainen aseeni on Steltonin Simply maidonvaahdotin. Mikrossa lämmitettyä maitoa kirnutaan hetki, ja tuloksena on ihana paksu vaahto.

Illan päätteeksi siis kookoslatte, olkaa hyvät!

torstai 8. marraskuuta 2012

Pitsiä pimeään


Tänään löysin työpöydältäni ihanan yllätyksen: pitsein koristellut kynttiläkupit. Heti kotiin päästyäni laitoin kynttilät palamaan terassille, näyttävät todella kauniilta. 

Käsintehdyt lahjat ovat aina niitä parhaita, vielä ihanampia kun niitä ei edes osaa odottaa. Kiitos Laura!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kurpitsalatte, kiitos!


Olen himoinnut kurpitsalattea jo ikuisuuden. Ensimmäiseni join Los Angelesin lentokentällä muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen en ole ollut entiselläni. Starbucksin Pumpkin Spice Latte on namia! Aina syksyisin alan kaivata sitä, eikä tämäkään syksy ole ollut poikkeus. Tai on: tänä syksynä tein kurpitsasiirappia ja maustoin latteni itse.

Ei se aivan yhtä hyvää ollut kuin alkuperäinen, mutta aikakin on saattanut kullata muistot. Viimeisestä kuitenkin on jo toista vuotta. Nyt toivotaan, että herkku toisi takaisin viikon kadoksissa olleen äänenikin.

Entä mitä tapahtui ylijääneelle kurpitsalle? 


torstai 1. marraskuuta 2012

Washi-teippiä ja liitutalulumaalia



Washi-teippi ja liitutaulumaali ovat olleet mielessäni jo jonkun aikaa, mutta kummastakaan en ole tiennyt, mitä tekisin ja minne. Ostinkin muutaman teippirullan jo valmiiksi. Ensimmäistä kertaa ostin jotain ennen ideaa.

Varsinkin teippi on osoittautunut haastavaksi. Muutamia kivoja juttuja olen löytänyt, mutta yleensä toteutetut ideat ovat niitä ei-niin-kivoja. Jos törmäät hyvään ideaan, kerro ihmeessä - joko kommentoimalla tänne tai henkilökohtaisesti. 

Tässä sitten tulos eilisestä 5 min askartelusta.Teipit Presentosta ja muistitaulut Duo-Livingistä. Muistitaulut olivat niin hauska idea, että ne oli pakko saada. Nähtäväksi jää, kauanko niitä haluan käyttää ennen kuin palaan taas post-it -lappuihin.